🤍llä Ronja
🤍llä Ronja
Hei. Tänään on 17.2 perjantai ja meidän viikon viimeinen koulupäivä juuri loppui. Nyt mennään syömään. Ruoka täällä on ollut kyllä todella erilaista kun suomen kouluruoka, mutta hyvällä tavalla. Aamupalalla tanskalaisilla ei ole tapana syödä muuta kuin muroja ja leipää tuorejuustolla ja juusto siivulla. Onneksi lähikaupasta saa halvalla ostettua hedelmiä tai puuroa aamupalalle mukaan. Viikko on ollut vähän raskas, sillä olen ensimmäisestä päivästä asti ollut vähän nuhassa.Käytiin keskiviikkona museossa. Se oli kuolleen naisen asunto missä olimme katselemassa vanhoja kalusteita. Nainen paikan päällä kertoi meille historiaa naisesta, siitä kuinka rikas hän oli, mutta ei halunnut näyttää sitä kenellekään. Kaikki tavarat mitä hän kotiinsa tilasi tai osti toimitettiin yöllä, jotta kukaan ei näkisi. Se oli mielenkiintoista ja talo oli täynnä upeita vanhoja kalusteita ja tavaroita. Eilen oli niin huono olo niin jouduin mennä lepäämään kesken päivän. Olemme jatkaneet sohvan tekoa täällä tunneilla ja opiskeltu paljon teoriaa kankaista, vaahtomuovista, erilaisista perusteista sekä tavoista toteuttaa sohvaa. Teemme ranskalaisen parini kanssa lapsille suunnatun, hyvin pehmeän vuohi teemalla suunnitellun sohvan. Meidän ryhmässä piti olla 3 henkeä, mutta kävi vähän ikävä käänne ja tyttö kenen kanssa lähdin tänne, lähti keskiviikkona kotiinpäin opettajamme kanssa samalla lennolla. Nyt hänen parinsa on yksin, joten yhden meidän ryhmästä piti siirtyä hänen ryhmäänsä. Hän oli ainoa minulle entuudestaan tuttu ihminen täällä ja päivät ovat tuntuneet hieman yksinäisiltä vaikka olen yrittänyt ottaa kontaktia muihin opiskelijoihin. Suomesta tulee paljon tsemppi viestejä ja tiedän että pärjään, mutta en tänne olisi yksin lähtenyt ja nyt olen. Mutta takaisin sohvaan, projekti on iso, mutta luulen että saamme sen tehtyä kahdestaankin. Ranskalainen tyttö on todella mukava. Hän teki meille tiimi rannekorut helmistä. Kommunikointi onnistuu jo paremmin, mutta välillä tarvitaan googlen kääntäjää. Tänään oli tarkoitus mennä uimaan ja illalla kapungille, mutta on luvattu kovaa myskyä illaksi, joten suunnitelmat varmasti muuttuvat. Katsotaan mitä viikonloppu tuo tullessaan.
🤍llä Ronja
Ennen kuin lähdin tänne, olin aivan varma, että ikävöisin kotiin kokoajan. Ensimmäinen viikko meni totutellessa, toinen sopeutuessa enemmän ...