Hei! Oon Ronja, 18 vuotias sisustus artesaani opiskelija Edukosta. Päätin lähteä vaihto jaksolle jo ensimmäisenä opiskelu vuonna, mutta koronan takia tämä venyi nyt näin pitkälle. Olen nyt kolmannella vuodella koulussa ja aikeena olisi valmistua piakkoin reissun jälkeen. Odotin innolla tänne lähtemistä ja nyt tuntuu vähän oudolta olla täällä oikeasti. Matka tänne kouluun oli pitkä. Aamulla lähdettiin ajamaan lentokentälle noin 7 aamulla. Kentällä odotettiin 11.45 lähtevää lentoa ja olimme Tanskassa 13.15, paikallista aikaa 12.15. Siitä sitten 5 tuntia junalla. Kukaan ei neuvonut meille, että junaan olisi pitänyt erikseen ostaa paikka liput, jos halusi 5 tunnin aikana istua. Tämä selvisi junassa, kun vaihdettiin noin 5 kertaa paikkoja, sillä olimme jonkun muun varaamalla paikalla. Vihdoin perille päästyämme oli ilo huomata, ettei koululle ollutkaan niin pitkä matka kun olimme ajatelleet. Saimme huoneet ja lähdettiin käymään kaupassa, jonka jälkeen oli tutustumiskierros asuntolassa. Sitten oli aika käydä nukkumaan. Ensimmäiseen päivään herättiin 6.45. Aamupalalle lähdettiin 7.15. Siitä luokkaan, jossa kerrottiin kurssista ja esiteltiin itsemme. Suomalaisia on yhteensä 8, Tsekkiläisiä 4 ja Ranskasta 2. Sen jälkeen kierrettiin koulua ja meille esiteltiin muitakin Skive collegessa olevia aloja. Seuraavaksi meidät jaettiin Ryhmiin ja alettiin työstämään projektia. Kuukauden aikana meidän on tarkoitus suunnitella sekä valmistaa lasten tuoli. Sain parikseni yhden ranskalaisista tytöistä. Hän puhui todella huonoa englanti, joten aloin miettimään miten on edes lähtenyt tällaiseen projektiin mukaan, jossa pää kielenä toimii englanti. Tuli ilmi että muissakin ryhmissä oli samaa ja englannin kielen taito oli osalla niin heikko, ettei ymmärtäneet mitään ilman Googlen kääntäjää. Saimme tämän tytön kanssa suunniteltua vähän tätä sohvaa, mutta suurin osa ajasta meni edellisten verhoilujen pois ottamiseen. Koulu loppui 14.45. Illalla kävin kuntosalilla ja vähän Skiven keskustassa pyörähtämässä. Asuntola on viihtyisä ja aika rauhallinen tällähetkellä, koska tanskalaiset ovat lomalla vielä torstaihin saakka.
🤍llä Ronja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti